KielenhuoltoSuomeksi

Lauseenvastikkeiden säännöt tutuiksi

Tänään aiheenani ovat lauseenvastikkeet. Nehän ovat kätevä keino esittää tekemisen tapaa, syytä ja ajankohtaa lyhyesti virkettä puurouttamatta. Tai siis se on ollut niiden tarkoitus. Huomaan kuitenkin poimivani omistakin teksteistäni niitä oikolukuvaiheessa, sillä niiden merkitysten täsmällisyydestä on toisinaan vaikea pitää kiinni ja ne tarttuvat helposti tavaksi, joka runsaasti ja väärin käytettynä toimii tarkoitustaan vastaan. Ne hankaloittavat myös usein tekstin ymmärtämistä, jos niitä ketjutetaan samaan virkekokonaisuuteen. Muiden teksteissä kielikorvani särähtää herkästi väärän vastikkeen riitasoinnusta, mutta omalle tekstilleni se pysyy toisinaan uppiniskaisesti kuurona. Siispä päätin ottaa härkää sarvista ja tehdä kielikorvalleni säännöt lopullisesti selviksi ja auttaa samalla teitä karttamaan lauseenvastikkeisiin liittyvät kompastuskivet.

Nykyajan kielioppaassa lauseenvastikkeet jaotellaan viiteen päätyyppiin. Havainnollistan niitä omien esimerkkieni kautta:

1) viittaava
Viittaava lauseenvastike viittaa tehtyyn tai tehtävään asiaan, ja se on korvattavissa että-sivulauseella. Näin sivulauseellisen ”Sanoin, että olen tehnyt sen eilen” -virkkeen korvaa ”Sanoin tehneeni sen eilen” -lauseenvastikevirke. ”Sanoin harkitsevani asiaa” korvaa virkkeen ”Sanoin, että harkitsen asiaa”.

Viittaavaa lauseenvastiketta valittaessa on oltava tarkka tekemisen ajankohdasta: ”Sanoin harkinneeni asiaa” ei saa mennä sekaisin virkkeen ”Sanoin harkitsevani asiaa” kanssa.

2) tapaa ilmaiseva
Tapaa ilmaiseva lauseenvastike ilmaisee nimensä mukaisesti tekemisen tapaa: ”…sanoin mumisten” korvaa sivulauseen ”…sanoin, niin että mumisin”. Koska verbit asetetaan samaan aikamuotoon, tämä lauseenvastike sekoitetaan usein seuraavaan, aikaa ilmaisevaan vastiketyyppiin. Siitä lisää vielä tyyppiesittelyiden jälkeen.

3) aikaa ilmaiseva
Aikaa ilmaiseva lauseenvastike ilmoittaa lukijalle samanaikaisuutta. Esimerkiksi lauseke ”…sanoin leipoessani omenapiirakkaa” on korvattavissa kun-sivulauseella: ”…sanoin, kun leivoin omenapiirakkaa”. Älä sekoita tätä tapaa ilmaisevaan tai aikasuhdetta ilmaisevaan vastiketyyppiin!

4) aikasuhdetta ilmaiseva
Siinä missä edellinen aikaa ilmaiseva lauseenvastiketyyppi ilmaisi tapahtumien sijoittumista rinnatusten, aikasuhdetta ilmaiseva vastike sijoittaa tekemiset toisiinsa nähden järjestykseen. Jatketaan edellisen kohdan esimerkillä. Vastikkeellinen ”…sanoin leivottuani omenapiirakan” ilmaisee samanaikaisuuden sijaan, että puhuja on leiponut ensin ja sanonut sanottavansa vasta sen jälkeen. Tämäkin vastiketyyppi korvaantuu kun-sivulauseella, joten ole tarkka oikeiden aikamuotojen käytöstä.

Huom! Suomessa ei ole ehdollisuutta ilmaisevaa, eli jos-sivulausetta korvaavaa lauseenvastiketta!

5) tarkoitusta ilmaiseva
Tarkoitusta ilmaistaan sivulauseella esimerkiksi näin: ”…sanoin, jotta tekisin hänen olonsa rauhalliseksi”. Vastaava lauseenvastike olisi ”tehdäkseni”, jolloin lause kuuluisi ”…sanoin tehdäkseni hänen olonsa rauhalliseksi”. Tätä lauseenvastiketta harvoin sekoitetaan muihin vastiketyyppeihin, sillä se ei taivu aikamuodoissa lainkaan. Tämän vastiketyypin kohdalla onkin huolehdittava vain persoonamuotojen mukaisesta taivuttamisesta.

Lauseenvastikkeiden sudenkuopat

Jotkut lauseenvastiketyypit aiheuttavat meille enemmän ongelmia kuin toiset – ainakin minulle. Pärjään esimerkiksi hyvin tyyppien 4 ja 5 kanssa, mutta saatan sekoitaa tapaa ja aikaa ilmaisevat keskenään omissa teksteissäni – ja kokemukseni mukaan niin tekee moni muukin. Siitä seuraavassa:

Suurin sudenkuoppa: tekemisen samanaikaisuus vs. tapa

Tämä on ainakin itselleni suurin helmasynti, joka liittyy lauseenvastikkeiden käyttöön – joskus lauseenvastikkeita käyttäessä unohtuu, mikä olikaan oikea vastiketyyppi, varsinkin jos toinen kuulostaa korvaani paremmalta. Tässä siis esimerkin avulla havainnollistettuna näiden kahden lauseenvastiketyypin ero:

”…sanoin katsoen kellon tikittäviä viisareita.”

Tätä rakennetta näkee paljon silloin, kun halutaan ilmaista samanaikaisuutta – vaikka todellisuudessahan tämä katsoen-lauseenvastike viittaa tekemisen tapaan. Tässä lauseessa siis tekijä sanoo niin että katsoo.

Sen sijaan puhtaasti samanaikaisuutta ilmaistaan tässä yhteydessä virallisesti -essa+persoonapääte-yhdistelmällä:
”…sanoin katsoessani kellon tikittäviä viisareita.”

 

Samanaikaisuutta vai tapaa?

Molemmat rakenteet ovat hyväksyttäviä ylläolevassa esimerkissä, koska esimerkin verbiparit sopivat sekä tapaan että samanaikaisuuteen. On kuitenkin monia ilmauksia, joissa vain toinen vaihtoehto on mahdollinen tai ainakin luonteva.

Esimerkiksi: “Seisoin nojaten puun runkoon.”

Nojaten viittaa seisomisen tapaan. Samanaikaisuutta ei voi järkevästi ilmaista siis aikaa ilmaisevalla lauseenvastikkeella: “Seisoin nojatessani puun runkoon.” Tai no, voi, mutta se kuulostaa varsinkin kontekstista irrotettuna varsin hupsulta.

Vastaavasti samanaikaisuutta puhtaasti ilmaisevia ilmauksia ei pidä sekoittaa tekemisen tapaan.

Esimerkiksi: “Kaaduin juostessani hänen peräänsä.”

Juostessani ilmaisee, milloin puhuja kaatui. Tapaa ilmaisevalla lauseenvastikkeella virkkeestä tulisi hullunkurinen: “Kaaduin juosten hänen peräänsä.” Kaatua ei voi juoksemalla.

Näiden kanssa saa olla tarkkana: tapaa ilmaisevaa lauseenvastiketta käytetään herkästi virheellisesti myös silloin, kun tarkoitetaan aktiviteettia seuraavaa toimintaa. Esimerkiksi istuutumista ei kannata sekoittaa sen jälkeiseen istumiseen ja sen tapaan: “Istuuduin tuolille selkänojaa vasten nojaten.” Toinen esimerkki voisi olla syy-seuraussuhteisiin liittyvä “Säikähdin kaatuen maahan.” Tässä virkkeessä viitataan ensin tapahtuvaan säikähdykseen ja siitä johtuvaan kaatumiseen – säikähtää voi tuskin kaatuen?

Kun siis käytät näitä lauseenvastikkeita, ole tarkkana siitä, mitä tarkalleen haluat sanoa, mikä on tapahtumien järjestys ja tapa – kumpi verbi määrittää kumpaa.

Milloin lauseenvastike, milloin sivulause?

Tähän kysymykseen ei ole olemassa yhdenmukaista, yksioikoista vastausta: lauseenvastikkeet ovat käteviä tapoja tiivistää virkkeitä, mutta niiden liiallinen käyttö voi pahimmillaan sekoittaa lukijan käsityksen virkkeen sisäisistä viittaussuhteista ja antaa sekavan vaikutelman.

Esimerkiksi, jos virke kuulostaa tältä: “Katsoin Markusta silmiäni räpytellen kuin pöllö ajatellen kuinka typerältä olin kuulostanut päästäessäni sanat karkuun huuliltani hänen kertoessaan tarinaansa.” Tällaisessa virkkeessä pitää olla erityisen tarkkana määrittävyyssuhteista: mitä enemmän lauseenvastikkeita, sitä huolellisemmin kannattaa miettiä ilmausten sijoittelua toisiinsa nähden.

Jos olet siis lauseenvastikkeiden ystävä, mutta saat niistä toistuvasti palautetta koelukijoiltasi tai opettajaltasi, tai jos itse epäilet käyttäväsi niitä liikaa, kannattaa kokeilla esimerkiksi joka kolmannen vastikkeen korvaamista sivulauseella. On myös hyvä kysyä itseltään, miksi haluat juuri nyt käyttää lauseenvastiketta sivulauseen sijaan – tuoko se jotain lisäarvoa tekstille ja lukijallesi?

Vinkki: Kokeile yhdistää merkityksiä tapaa ja samanaikaisuutta ilmaisevien lauseenvastikkeiden sijaan ja-sanalla: “Katsoin Markusta silmiäni räpytellen kuin pöllö ja ajattelin…”

 

Mikä avuksi?

Jos olet epävarma lauseenvastikkeidesi täsmällisyydestä, lue virkkeesi ääneen ja katso, mitä se todellisuudessa ilmaisee ja mihin toimintaan se viittaa. Voit jäsentää ajatuksiasi pohtimalla, mitä lauseenvastiketyyppiä käyttämäsi vastike edustaa – se auttaa muotoilemaan vastikkeelle oikean päätteen ja harjaannuttaa kielikorvaasi tunnistamaan kömmähdykset myös omasta tekstistäsi. Voit aloittaa lukemalla toisten tekstejä ja siirtyä sitten omaasi: millä tavalla oma lauseenvastikkeiden käyttösi eroaa toisen kirjoittajan käytöstä?

Entä pilkutus?

Lauseenvastikkeisiin on olemassa yksi hyvä nyrkkisääntö: ei pilkkua. Helppoa! Sitä toki saatetaan nykyään käyttää kaunokirjallisuudessa ns. “ajatus- tai taukopilkkuna” luomaan pienen dramaattisen tauon, kuten englannissa: “Hän nyökkäsi hitaasti, ajatellen sitä, miten niin paljon aikaa oli kulunut”. Suomen kielioppisääntöjen mukaan pilkkua ei kuitenkaan sanojen “hitaasti” ja “ajatellen” väliin tule. Sama pätee käänteiseen järjestykseen – aloitettaessa virke lauseenvastikkeella pilkkua ei käytetä: “Ajateltuaan asiaa aikansa hän aloitti työnsä.”

 

Huom! Pilkut sijoitetaan kuitenkin tavallisesti upotetun sivulauseen tai lausekkeen ympärille myös lauseenvastikkeiden yhteydessä: “Ajatellessaan, kuinka kaunis päivä oli, hän hymyili auringolle” tai “Pihan päädyssä, astuttuaan puron yli, hän…”

 

Tiivistetysti pilkutusta ei tule, ellei sitä muusta kieliopillisesta syystä käytetä, kuten tavallisimmin upotuslausekkeissa. Pilkkusäännöt tunteva voi poiketa säännöistä, mutta suositeltavaa on, että lauseenvastikkeiden yhteydessä ei pilkutusta ole, ellei se merkittävästi auta selkeyttämään virkkeen ymmärtämistä, kuten tässä: “Se oli täyttä soopaa, ollakseni aivan rehellinen.”

Lauseenvastikkeet tuovat parhaimmillaan sujuvuutta tekstiin ja dynaamista vaihtelua virkkeisiin ja niiden sisäisiin lauseisiin. Niiden käyttöä ei tarvitse siis kaihtaa tai pelätä, kuten ei niiden pilkutustakaan. Jos hallitset vastiketyypit ja olet tietoinen vastikkeiden vaikutuksesta tekstisi rytmiin ja sävyyn, ne ovat loistava tyylikeino harkitusti käytettyinä. Ei kun kokeilemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.