KirjoittaminenSuomeksiToimitus

Ideasta romaaniksi – Alussa oli lause

tarinan aloitus

Kun olet suunnitellut romaanisi tai tarinasi pääkohdat, on aika kirjoittaa. Luo, kirjoita tarinasi auki. Älä lue kirjoittamaasi, paina vain eteenpäin, kunnes sinulla on hahmotelma, ensimmäinen luonnos. Jos taas haluat suunnitella tarinasi alusta loppuun ennen toimeen käymistä, pääkohtien jälkeen on hyvä aloittaa mistäpä muualta kuin alusta.

Tartuitpa toimeen vasta editointivaiheessa tai jo luonnosta kirjoittaessasi, sopivaan aloitustapaan vaikuttaa mieltymyksiesi lisäksi tarinasi genre ja se, onko tarinasi hahmo- vai juonivetoinen, sekä haluamasi fokus ja sanoma. Tässä artikkelissa käyn läpi erilaisia lause- ja kappaletason aloitustapoja ja niiden vaikutuksia lukijakokemukseen. Kokeilemalla löydät tarinallesi sopivan aloituksen!

 
Aloitustyypit

Aloitus virittää lukijan tarinasi taajuudelle: se tuo ilmi kuka tekee, missä ja milloin. Se alustaa tarinasi teeman, luo tunnelman (Are Nikkinen Elokuvan runousopissa, 2007). Erilaiset aloitukset painottavat eri elementtejä ja lähestymistapoja, minkä vuoksi onkin hyvä kokeilla erilaisia ratkaisuja ja miettiä etukäteen, mikä on tarinasi sanoma ja millaisen tunnelman haluat lukijallesi luoda.

Kirjassaan Wonderbook, The Illustrated Guide to Creating Imaginative Fiction (2013) Jeff VanderMeer painottaa erinomaisesti, että kirja avautuu lukijalle kuin laajeneva kuvakulma: aloituksellasi määrität, mistä lähtöpisteestä, kuvasta, laajeneminen alkaa. VanderMeerin esimerkkiä mukaillen: aloitatko savuavasta aseesta; sitä kannattelevasta henkilöstä; huoneesta, jossa on ammuttu uhri ja ampuja; vai kenties tapahtumapaikan ulkopuolelta, josta johdatat lukijan tilanteeseen, jossa päähenkilö on ampunut uhrinsa? Tässä artikkelissa käyn läpi Sara Ridleyn aloitusvirkejaottelua mukaillen perspektiivin vaikutuksia eri aloitusvaihtoehtoihin.

 
Toiminta

Toiminta lienee yksi suosituimmista aloitustavoista varsinkin jännityskirjallisuudessa ja tietenkin elokuvissa: lukija paiskautuu keskelle tapahtumia ja hänen mielenkiintonsa herää välittömästi. Toiminnallisia aloituksia on tietenkin erilaisia – elokuvistakin tuttujen väkivaltaisten taistelukohtausten sijaan toiminta voi olla suorastaan arkista, kuten Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin romaanissa Syyshämärän lohikäärmeet (suom. Mika Renvall): ”Tika Waylan suoristi selkänsä syvään huokaisten ja venytteli särkeviä olkapäitään. Hän viskasi saippuaisen lattiarievun vesipaljuun ja katseli hetken ympärilleen tyhjässä huoneessa.” Henkilöä kuvaava arkinen toiminta tuo lukijan lähelle henkilöä henkilökuvauksen tavoin.

Otetaan toinen, rytmiltään hieman nopeampi esimerkki. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys alkaa myös arkisella tapahtumalla, mutta kuitenkin terävästi: ”Kipu käy päälle kuin maininki. Se tarttuu kiinni ja kiskoo.” Toiminnan luonne, nopeus, tunnelma ja kuvauksen näkökulma määrittävät vahvasti lukijan ennakko-odotuksia kirjan genrestä, tulevista tapahtumista ja painopisteestä.

Kun kirjan aloittaa sekavasta tilanteesta, kuten Kinnunen yllä, VanderMeer painottaa kuitenkin, että lukija voi hämmentyä ilman taustatietoja tapahtumasta, osaaottavista henkilöistä tai miljööstä – kiinnostuksen herättäjänä toimiva koukku voi kääntyä myös kirjoittajaansa vastaan, jos tiukasti rajattua näkökulmaa ei laajenneta. Toiminnallisella kohtauksella aloittaminen vaatii siis taitoa tasapainoilla nopeasti etenevän kuvauksen ja taustatietojen tarjoamisen välillä. (Kinnunen on onnistunut tässä mielestäni hyvin.) Jos olet ajatellut aloittaa tarinasi toiminnan kuvauksella, mieti siis ennen kaikkea se, mitä tarkoitusta tarinasi aloituksen on tarkoitus palvella.

 
Hahmokuvaus

Hahmokuvaus tuo lukijan lähelle kuvailtua henkilöä. Se tuottaa lukijalle oletuksen, että kuvailtu henkilö on tärkeä tarinan kannalta (oletettavasti päähenkilö), avaa kuvakulman tiiviinä, läheltä henkilöä. Kirjoittajan kannalta tärkein valinta on siis, ketä kuvata ja millä tavoin (kuinka läheltä ja miten). Jokainen valinta ohjaa lukijan sana sanalta rakentuvaa ennakko-odotusta tekstin merkityksistä. Vai mitä sanot Vaahteramäen Eemelin aloitussanoista (suom. Aila Meriluoto)? ”Vaahteramäellä asui poika, jota sanottiin Vaahteramäen Eemeliksi. Hän oli villi pieni jukuripää, ei ollenkaan tuollainen kiltti lapsi kuin sinä.”

Hahmokuvauksen vaara piilee paitsi tekstin rytmissä, myös jo mainituissa lukijalle muodostuvissa ennakko-oletuksissa. Turhaudutko lukijana, jos kirjailija nostattaa alussa esiin henkilön, joka ei olekaan yksi päähenkilöistä? Milloin turhaudut, milloin et?

 
Miljöökuvaus

Miljöökuvaus yhdistetään varmasti ensinnä vanhempiin romaaneihin tai fantasiaeepoksiin, joissa tarina aloitetaan verkkaisesti ennen juonen kiihdytystä kohti loppua. Spekulatiivisessa fiktiossa ylipäätään miljöökuvauksen sisällyttäminen aloituslukuun palvelee lukijaa: tuntemattomassa, kuvitteellisessa maailmassa lukija on imettävä maailman sisään, luotava illuusio siitä, että maailma ja sen lainalaisuudet voisivat ainakin kirjansa todellisuudessa olla todellisia. Miljöökuvauksen rytmi vaatii kuitenkin tarkkuutta: jos aloitus on liian hidas, lukija ei koukun puutteessa jatka välttämättä lukemista, mutta toisaalta puutteelliset tiedot ympäristöstä voivat turhauttaa. Kuten toiminnallisissa aloituksissa, kirjoittaja joutuu tasapainoilemaan lukijan odotusten takia.

Lukuromaanien klassikoista voi esimerkkinä nimetä miljöökuvausta hyödyntävistä romaaneista John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä (suom. Jouko Linturi): ”Muutaman mailin päässä Soledadista etelään Salinasin joki tekee mutkan lähelle vuorten kuvetta ja virtaa siellä syvänä ja vihreänä.”

Miljöökuvaus on oivallinen tapa luoda tarinan tunnelma, sekä asettaa lukija tarkastelijan asemaan, sillä se avaa laajan kuvakulman lukijan tarkasteltavaksi. Mutta valitsetko kuvauksesi kohteeksi yksittäisen tilan tai huoneen, vai kylän tai kaupungin? Valinnallasi säätelet kuvakulman laajuutta.

 
Dialogi

Dialogi on toimintaan rinnastettava aloitustapa: se asettaa lukijan kohtauksen keskelle, jolloin lukija pääsee heti ”kohtaukseen kiinni”. George R. R. Martinin A Game of Thrones -romaani alkaa dialogilla:

”’We should start back,’ Gared urged as the woods began to grow dark around them. ’The wildlings are dead.’
’Do the dead frighten you?’ Ser Waymar Royce asked with just the hint of a smile.”

Kohtaus vaatii lukijaa kysymään, miksi Gared on levoton, mitä mies pelkää, vaikka onkin ritarin seurassa.

Kuten toiminnallisessa aloituksessa, myös dialogi jättää avoimeksi kohtauksen kontekstin, joka toimii siten lukijalle koukkuna, syynä lukea eteenpäin. Dialogia täydentävä tai seuraava kuvailu määrittää sen, kuinka läheisestä tai kaukaisesta kuvakulmasta avaus tarinalle tapahtuu.

Tästä esimerkkinä annettakoon Anne Ricen Veren vangit (suom. Hanna Tarkka):

“‘Vai niin’, vampyyri sanoi kuin ajatuksissaan ja meni hitaasti huoneen poikki ikkunaan. Pitkän aikaa hän seisoi siinä Divisadero Streetiltä lankeavaa kajoa ja liikenteen ohivilahtavia valokeiloja vasten. Poika näki nyt selvemmin huoneen kalustuksen, pyöreän tammipöydän ja tuolit. Yhdellä seinällä oli peili ja pesuallas. Hän pani salkun pöydälle ja odotti. ‘Mutta miten monta nauhaa sinulla on?’ vampyyri kysyi ja kääntyi niin, että poika näki profiilin. ‘Mahtuuko niille kokonainen elämä?'”

Katkelmassa Rice avaa taidokkaasti romaanin kehyskertomuksen: lukijalle käy avauskappaleesta välittömästi ilmi, että romaani koostuu hyvin todennäköisesti vampyyrin omaelämänkerrasta. Martin taas avaa omassa aloituksessaan hienovaraisesti koko kirjasarjaa kantavan konfliktin (tuleeko kuolleita pelätä), vaikka pintapuolisesti avaus toimiikin alkusykäyksenä vain ensimmäisen romaanin tapahtumille.

Dialogissa on kuitenkin se ero, että siinä missä toiminta painottaa tapahtumia ja juonta, dialogissa tuodaan esiin henkilösuhteita: kuka puhuu kenen kanssa ja mihin sävyyn, mikä on hahmojen välinen hierarkia tai sosiaalinen asema toisiinsa nähden. Eri näkökulmat luovat myös lukijalle erilaiset tietoaukot. VanderMeerin mukaan lukija saattaakin täyttää tietoaukkonsa keskustelun kontekstista eri tavalla kuin olit tarkoittanut, eli ole siis tarkkana siinä, mitä jätät lukijan arvailun varaan ja miten paljastat kohtauksen kontekstin dialogissa tai sen jälkeisessä kuvailussa.

Vinkki: Jos olet kiinnostunut dialogin ilmaisuvoimasta, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Cecelia Ahernin Sateenkaaren tuolla puolen -romaaniin, joka koostuu päähenkilöiden välisistä viesteistä ja on siten rakennettu täysin dialogin varaan.

 
Ajatus

”Sukunimeni oli Salmon niin kuin lohi, etunimi Susie. Olin neljätoistavuotias, kun minut murhattiin joulukuun kuudentena 1973.” (Alice Seboldin Oma taivas, suom. Pirkko Biström)

Henkilöhahmon ajatusten kuvailu on intiimein ja henkilöhahmoa läheisin tapa aloittaa tarina. Se paljastaa henkilöhahmon persoonan henkilökohtaisemmalla tasolla kuin ulkoinen kuvaus, minkä lisäksi se luo tiiviimmän siteen lukijan ja (pää)henkilön välille: avauskuvakulma on pikkiriikkisen pieni. Erityisesti päähenkilön ajatusten henkilökohtaisuus korostuu, jos niitä kuvataan minä-kertojan kautta, kuten antamassani esimerkissä yllä: Susie tuntuu puhuvan juuri sinulle, kuin uskotulleen.

Kaikista intiimein ajatus on muisto: muistot koostavat persoonamme, niissä on vahva tunneside, henkilökohtainen perspektiivi. VanderMeerin mukaan takaumalla, flashbackillä, aloittaminen on kuitenkin huono ajatus, sillä jos lukija ei tunne hahmoa, tunnesidettä ei pääse syntymään eikä muisto ole merkityksellinen. Toinen muiston kaltainen kohtaus, uni, asettaa taas kirjoittajan huijarin asemaan esittäessään lukijalle jotain, mikä ei pidäkään paikkansa.

Olen hieman eri mieltä VanderMeerin kanssa: mielestäni muisto voi toimia hyvänä aloituksena, jos sen rakentaa tavalla, joka antaa sille merkityksen myöhemmin kirjassa, tai jos kerronta on tosiaan minämuotoista, kuten yllä antamassani esimerkissä.

Pääasia on siis, että aloitus tuo jotain tarinaasi, että se on oleellinen kaavailemasi huippukohdan ja lopetuksen kannalta. VanderMeerkin myöntää, että parhaat aloitukset ovat niitä, jotka yhdessä lopun kanssa ovat mielekkäitä ja tarjoavat lukijalle kokemuksen ympyrän sulkeutumisesta – alussa on hyvä antaa jo ensitahdit lopulle. Kokeile siis muistonkin sisällyttämistä aloitukseen rohkeasti, jos se tarinaasi sopii, mutta muista rakentaa siitä mielekäs kohtaus tarinasi kannalta.

 
Toteamus

Toteava aloituslause asettaa sisältämänsä ajatuksen yleispätevän totuuden asemaan. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo lienee yksi tunnetuimmista romaaneista, joissa käytetään tällaista aloitusta, mutta kotimaisista romaaneista esimerkiksi käy Kjell Westön Leijat Helsingin yllä (suom. Arja Tuomari): ”Kukaan ei tiennyt paremmin kuin vanhat kertojat: jokaisella tarinalla on alkunsa.”

Rinnastan toteamuksen laajaan kuvakulmaan: toteamus esittää totuuden jostain asiasta yleisesti, vaikka koskisikin yksittäistä henkilöä – se voi joko olla täysinäinen kuvakulma, joka sisältää koko tarinan kaikkeuden, tai henkilökuvaukseen rinnastettava, yhden henkilön sisältävä lähikuva. Siinä mielessä toteamus toimii kaikista monipuolisimmin näistä aloitusvaihtoehdoista, sillä se soveltuu moneen erilaiseen tilanteeseen, yhdistelmänä muiden aloitustyylien kanssa.

 
Maailmanrakennus

Maailmanrakennus on miljöökuvauksen ja toteamuksen risteymä: lukijalle esitetään kirjan fiktiivinen maailma, ”myydään” se lukijalle. Kuvakulma on laaja, toteamuksen kaltaisesti laajin mahdollinen.

Terry Pratchett on aloittanut romaaninsa Noitasiskokset (suom. Margit Salmenoja) kappaleella, joka koostuu johdannonomaisesti miljöön- ja toiminnan kuvauksesta (ukkosen riehunnasta), sekä dialoginpätkästä. “Tuuli ulvoi. Salama iski maahan umpimähkään kuin tohelo salamurhaaja. [kuvaus jatkuu] Tuli valaisi kolmea kyyhöttävää hahmoa. Padan poristessa aavemainen ääni kirkui: ‘Koska me kolme taas tavataan?’ Syntyi tauko. Lopulta toinen ääni sanoi paljon arkisempaan sävyyn: ‘Minulle sopii ensi tiistai.'”

Toinen kappale aloittaa maailmanrakennuksen, tarinan varsinaisen johdannon: ”Avaruuden pohjattomien syvyyksien läpi uiskentelee tähtikilpikonna Suuri Kaksonen, joka kantaa selässään neljää jättiläiselefanttia jotka kantavat harteillaan Kiekkomaailman massaa.”

Pratchett on oivallisesti rikkonut miljöön- ja maailmankuvauksen niin, että rytmitys säilyy koukuttavasti nopeana ja kiinnostavana, eikä fantasiatarinalle ominainen johdanto ole silkkaa kuvailua, vaan Pratchett on kääntänyt johdannolliset elementit päinvastaiseen järjestykseen. Kokeile samaa: miten tekstisi rytmitys muuttuu, jos katkaiset kuvailun kahtia toisenlaisella aineksella?

 
Yhteenveto: 5 vinkkiä sopivan aloituksen löytämiseen
  • Kokeile kaikkia aloitustyyppejä – mitä ne tekevät tarinallesi?
  • Muista kuvataiteesta tuttu perspektiivioppi, kuvakulman eri laajuudet mitä tiiviimmästä lähikuvasta lintuperspektiiviin – eri aloitustavat tuovat lukijan lähemmäs haluamaasi elementtiä, tekevät sitä tutuksi lukijalle.
  • Asettaessasi jonkin elementin lukijan mielenkiinnon kohteeksi jätät jotain muuta ”kuvaruudun” ulkopuolelle – varmista, että avaat tiukasti rajattuakin näkökulmaa niin, ettei lukijalle jää hämmentynyt olo.
  • Antaako aloituksesi jo vihjettä lopetuksesta tai käykö se lopetuksesi/suunnittelemasi lopetuksen kanssa yhteen, merkityksen rajaavaksi ja antavaksi pariksi? Varmista, että aloituksesi palvelee kaavailemaasi kokonaisuutta.
  • Onko aloituksessasi jokin koukku, syy lukijalle jatkaa lukemista? Ensimmäisen sivun tulisi kannustaa lukijaa jatkamaan seuraavalle.

Jos kaipaat lisää vinkkejä, kannattaa seurata yhä kasvavia Pinterest-kansioitani, jonne kokoan neuvoja kirjoittamisesta. Linkki Pinterestiini löytyy oikeasta sivupalkista.

Vaikka annoin yllä joitakin esimerkkejä aloitustyypeistä, sekä pohdintoja siitä, miten ne voivat toimia joko tarinasi eduksi tai sen haitaksi, ne eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja: poikkeuksia löytyy aina, ja tehtävänäsi onkin selvittää, millainen rakenne, perspektiivi, tunnelma ja fokus sopivat juuri sinun tarinaasi. Aloitustyyppien sisälle mahtuu myös monenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja, eli uskalla kokeilla!

Vinkki: Jos osaat englantia, hae inspiraatiota aloituksesi sisältöön esimerkiksi täältä.

Toivottavasti tästä artikkelista oli sinulle hyötyä! Seuraavilla viikoilla käyn Ideasta romaaniksi -sarjassani läpi eri teorioita tarinan rakenteesta, pohdin kliseitä ja genren vaikutusta tarinan muotoon ja sisältöön, sekä kartoitan kirjoittajille olennaista sanastoa. Pysyhän siis kuulolla!

 

Lähteet:

Kinnunen, Tommi: Neljäntienristeys, WSOY 2014

Lindgren, Astrid (suom. Aila Meriluoto): Vaahteramäen Eemeli, teoksessa Eemelin kootut metkut, WSOY 2009

Martin, George R. R.: A Game of Thrones, Harper Voyager, 2011

Pratchett, Terry (suom. Margit Salmenoja): Noitasiskokset, Karisto 1993

Rice, Anne (suom. Hanna Tarkka): Veren vangit, Otava 2009

Sebold, Alice (suom. Pirkko Biström): Oma taivas, WSOY 2002

Steinbeck, John (suom. Jouko Linturi): Hiiriä ja ihmisiä, Tammi 1995

Westö, Kjell (suom. Arja Tuomari): Leijat Helsingin yllä, Otava 2001

Weis, Margaret & Hickman, Tracy (suom. Mika Renvall): Syyshämärän lohikäärmeet, Jalava 2003

Vacklin, Rosenvall & Nikkinen: Elokuvan runousoppia, Like 2007

Ridley, Sara: Writing your first book part 2: the first sentence, sivustolla Life of a storyteller: http://www.lifeofastoryteller.com/2017/04/20/writing-first-book-part-2-first-sentence/

VanderMeer, Jeff: Wonderbook, The Illustrated Guide to Creating Imaginative Fiction, Abrams 2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.